Botox-hoito Turku


Botuliinin (kauppanimi Botox) kosmeettinen käyttö yleistyy maailmassa vuosi vuodelta. Sillä on jo yli 10 miljoonaa käyttäjää ympäri maailman ja Yhdysvalloissa botuliini hoito on ollut jo pitkään suosituin ei-kirurginen kosmeettinen toimenpide. Suomessakin sen käyttö on yleistynyt voimakkaasti ja botuliinia on käytetty yli 20 vuoden ajan.


Botuliinia tuotetaan Clostridium botulinum nimisen bakteerin avulla. Botuliinilla saadaan aikaan lihaksen väliaikainen rentoutuminen, jolloin ryppyjen muodostuminen kasvoilla estyy ja iho tulee sileämmäksi. Botuliinin vaikutus alkaa 2-4 päivässä, mutta maksimaalinen vaikutus on nähtävissä noin kahden viikon kuluttua pistoksesta.


Botuliinin vaikutus kestää yleisimmin 3-6 kuukautta, jonka jälkeen hoito voidaan uusia. Hoito kannattaa uusia siinä vaiheessa, kun lihaksen toiminta alkaa palautumaan, mutta rypyt eivät vielä ole ehtineet muodostua. Jos hoitoa ei uusita, niin botuliini poistuu elimistöstä kokonaan. Botuliinin pitkäaikaiskäytössä lihaksen massa yleensä pienenee (hoidettavalla alueella) ja pistosvälejä voidaan säännöllisessä käytössä usein pidentää.


Botuliini on turvallinen hoito, koska kosmeettisissa hoidoissa käytettävät annokset ovat pieniä ja hoitoja saavat antaa vain terveydenhuollon ammattilaiset. Joskus pistoalueella saattaa esiintyä turvotusta tai pieniä mustelmia, jotka häviävät muutamassa päivässä. 


Botuliinihoidon mahdollisia haittavaikutuksia ovat silmäluomen ptoosi (silmäluomi ei nouse riittävästi ylös) ja alaspäin "valahtaneet" kulmakarvat, joiden syynä on lääkkeen leviäminen halutun vaikutusalueen ulkopuolelle. Nämä ovat kuitenkin harvinaisia ja taitavan pistäjän käsissä tapauksia on kuvattu noin 1-5%:lla asiakkaista. Onneksi haitat ovat  väistyviä ja kun aineen vaikutus lakkaa, niin lihasten toiminta palautuu normaaliksi. Komplikaatioiden riskiä voi merkittävästi vähentää kiinnittämällä huomiota oikeaan pistostekniikkaan ja lääkkeen oikeaan annosteluun. Siksi on tärkeää, että pistoksen tekee siihen koulutettu ammattilainen. 


Botuliinin yleisimmät käyttöaiheet kosmeettisessa hoidossa:

-otsan vaakasuorat rypyt

-kulmakarvojen välissä olevat rypyt (Sibelius rypyt) 

-silmien ympärillä olevat rypyt (harakan varpaat).

-Lip Flip

-Kulmien kohotus


Lip Flip hoidossa Botoxia pistetään pieni annos ylähuulen yläpuolelle, jolloin ylähuulen lihas rentoutuu ja ylähuuli näyttää täyteläisemmältä eikä käänny sisäänpäin hymyillessä.


Botoxia voi myös käyttää kulmien kohotuksessa, jolloin katse avartuu ja väsyneeseen ilmeeseen tulee piristystä.


Botuliini hoito ei sovi:

-raskaana oleville tai imettäville äideille

-jos sinulla on jokin vaikea lihassairaus (esim. Myastenia gravis) 

-kasvojen alueen ihoinfektioissa hoitoa kannattaa siirtää. 


Ennen hoitoa jokaisen potilaan tilanne arvioidaan kuitenkin vielä tarkkaan ja mahdolliset vasta-aiheet kartoitetaan vielä yhdessä.


Jos sinulla on käytössäsi mini-aspiriini tai käytät omega-3-tuotteita, niin nämä tulisi tauottaa paria viikkoa ennen toimenpidettä. Mikäli sinulla on käytössäsi Marevan- tai NOAK-lääkitys, niin älä tauota näitä ennen kuin olet keskustellut kanssani.


Hoidon jälkeen ei suositella saunomista tai auringonottoa muutamaan päivään. Myöskin kovaa fyysistä rasitusta on hyvä välttää parin päivän ajan hoidosta.


Botox-, täyteainehoidot, kemiallinen kuorinta, Profhilo Turussa

Varaa aika

Botox-hoitoon, Täyteainehoitoon, Kemialliseen kuorintaan tai Profhiloon Turussa netissä helposti

Osoite:

Kaneushoitola Ihanan tiloissa.

Kristiinankatu 4, 20100 Turku

Puhelin: 045-1066 101

sari.makkonen@medical-skin-clinic.com